Urheiluvedonlyönti – lisää jännitystä urheilun seuraamiseen

Mitä on urheiluvedonlyönti?

Urheiluvedonlyönnissä pelaaja pyrkii ennustamaan tietyn urheilutapahtuman lopputuloksen. Pelaaja asettaa panoksen ennakoimansa tuloksen puolesta ja joko häviää sen tai lunastaa voittoja asettamansa vedon kerrointen mukaisesti.

Usein vetoa lyödään tietyn urheilulajin ottelun lopputuloksesta eli siitä, kuka voittaa pelin vai päättyykö peli tasapeliin. Tarjolla on kuitenkin myös monia muita vetoja: vetoa voi useilla sivustoilla lyödä esimerkiksi siitä, kuinka monta maalia ottelussa tehdään tai kuka tekee ottelun ensimmäisen maalin.

Urheiluvedonlyönti on yksi niistä uhkapeleistä, joissa tiedosta ja taidosta on hyötyä. Vaikkei tietyn tapahtuman lopputulosta voikaan ikinä täysin varmasti ennustaa, on lajin ymmärtämisestä ja aiempien tilastojen seuraamisesta paljonkin apua urheiluvetoja asetettaessa. Taitava pelaaja voi jopa tienata urheiluvedonlyönnillä.

Vaikka et olisikaan urheilutietäjä, vedonlyönti on monelle myös harrastus ja mukava tapa lisätä jännitystä lempilajinsa seuraamiseen. Jos sijoitat vedonlyöntiin järkeviä, omaan pelikassaasi sopivia summia, tappiot eivät ole suuret ja parhaimmillaan jäät jopa voitolle. Elannon tienaaminen vedonlyönnillä vaatii paljon pitkäjänteistä työtä ja harjoitusta, mutta aloittelijakin voi saada hankittua vedonlyönnillä itselleen pieniä lisätienestejä hauskalla tavalla.

Vedonlyöntitoimistot tarjoavat usein laajan valikoiman eri urheilulajeja, mutta eräitä suosituimmista urheilulajeista vedonlyönnin keskuudessa ovat muun muassa jalkapallo, tennis, koripallo, jääkiekko ja hevosurheilu. Nykyään suosittua on kuitenkin myös esimerkiksi e-sportsista eli elektronisesta urheilusta vedon lyöminen. Vaikka suosikkilajisi ei löytyisikään edellä mainittujen joukosta, kannattaa ehdottomasti tarkistaa tarjotaanko siitä vedonlyöntiä – kuten mainittu, tarjolla olevien lajien valikoima on nimittäin nykyään todella laaja ja tarjolla on kaikenlaista surffauksesta shakkiin ja tikanheitosta erilaisiin viihdekohteisiin.

Urheiluvedonlyönti netissä

Nykyään suurin osa urheiluvedonlyönnistä tapahtuu netissä. Netissä on tarjolla useita erilaisia vedonlyöntisivustoja, jotka tarjoavat laajan valikoiman kertoimia eri urheilulajeista. Mikä parasta, moni näistä sivustoista on suomenkielisiä ja tarjoaa asiakaspalveluakin suomen kielellä.

Parasta netissä suoritettavassa vedonlyönnissä on valikoiman laajuuden lisäksi se, että se on helppoa ja nopeaa. Monella vedonlyöntisivustolla voit jopa jo ottelun alettua vain kirjautua sisään ja lyödä livenä vetoa siitä, kuka tekee ottelun seuraavan pisteen. Parhaimmillaan veto on asetettu ja tulos selviää jo muutamien minuuttien – ellei jopa sekuntien – sisällä.

Yleisimmät vedonlyöntimuodot

1X2 eli pitkäveto

Pitkäveto on kaikista suosituin vedonlyöntimuoto. Pitkävedossa pelaajan tulee veikata oikein tietyn ottelun voittaja. Vedonvälittäjä päättää kertoimet kunkin osapuolen voitolle sen perusteella, mitä se katsoo oleva kunkin tuloksen toteutumisen todennäköisyys.

Nimitys 1X2 tulee tulee pitkävedon kolmesta mahdollisesta tuloksesta:

  • 1 tarkoittaa kotivoittoa
  • X tarkoittaa tasapeliä (tämä merkki ei ole käytössä, jos ottelu ei voi päättyä tasapeliin)
  • 2 tarkoittaa vierasvoittoa

Pelaajan mahdolliset voitot perustuvat siihen, mitkä ovat hänen valitsemansa tuloksen kertoimet. Jos pelaaja esimerkiksi lyö vetoa kotivoitosta kertoimilla 1,20 ja panostaa 10 €, saa hän kotijoukkueen voittaessa itselleen 12 €. Jos taas jokin muu tulos toteutuu, häviää pelaaja koko panoksensa.

Tulosveto

Tulosvedossa pelaaja veikkaa ottelun täsmällistä lopputulosta eli toisin sanoen ottelun lopullista maalien määrää. Pelaaja voi lyödä vetoa esimerkiksi siitä, että ottelu päättyy tulokseen 2-4. Pelaaja voittaa vain, jos ottelun tulos on juuri tämä. Jos ottelun tulos on jokin muu, pelaaja häviää panoksensa. Useimmat vedonlyöntitoimistot tarjoavat myös tulosvetoon kiinteät kertoimet.

Yhdistelmäveto

Yhdistelmävedossa pelaaja veikkaa useamman kuin yhden ottelun lopputulosta. Useimmilla vedonlyöntisivustoilla pelaaja voi yhdistellä useita 1X2-kohteita ja tulosvetoja yhdelle vetokupongille ja luoda näin yhdistelmävedon. Mitä useampia kohteita pelaaja vetokupongille lisää, sitä korkeammat ovat yhdistelmävedon kertoimet. Yhdistelmävedon kertoimet voivat nousta eri kohteita yhdistellessä nopeasti hyvinkin suureksi. Huomioitavaa kuitenkin on, että jos pelaaja veikkaa yhdenkin tuloksen väärin, häviää hän yhdistelmävedon ja täten myös koko panoksensa.

Totals tai over/under

Tässä vedonlyöntimuodossa pelaaja lyö vetoa siitä, tehdäänkö pelissä maaleja/pisteitä yli jonkin tietyn pisterajan. Pelaaja voi lyödä esimerkiksi vetoa siitä, tehdäänkö tietyssä jalkapallo-ottelussa yli vai alle 2,5 maalia. Osa vedonlyöntisivustoista tarjoaa kullekin ottelulle vain yhden piste/maalirajan, mutta usein pelaajan on mahdollista valita useista eri piste/maalirajoista.