Eri tavat esittää vedonlyönnin kertoimet

Urheiluvedonlyönnin ulkopuolella todennäköisyys esitetään yleensä prosenttimuodossa. Esimerkiksi kolikonheitossa on 50 % mahdollisuus, että tulos on kruuna, ja 50 % mahdollisuus, että tulos on klaava. Kaikkien mahdollisten lopputulosten todennäköisyydet yhteenlaskettuna ovat aina 100 %.

Urheiluvedonlyönnissä kertoimet toimivat käytännössä samalla tavoin – ne kertovat todennäköisyyden jonkin tietyn tapahtuman toteutumiselle. Urheiluvedonlyönnissä todennäköisyyttä eli kertoimia ei kuitenkaan esitetä prosentteina. Kerrointen esittämiselle on olemassa kolme eri tapaa. Pelasitpa sitten ansaintamielessä tai huvin vuoksi, kannattaa kertoimiin perehtyä ennen vedonlyönnin aloittamista.

Desimaalikertoimet

Kertoimet esitetään Suomessa yleensä desimaalimuodossa. Tähän tapaan esittää kertoimet viitataan myös eurooppalaisina kertoimina, vaikka kertoimet esitetään usein desimaalimuodossa myös esimerkiksi Australiassa ja Kanadassa.

Desimaalimuodossa esitetyt kertoimet on helppo ymmärtää, ja tämä onkin yksi syy siihen, että tämä on suosituin tapa esittää kertoimet. Erityisesti potentiaaliset voitot on hyvin helppo laskea, jos käytössä on desimaalikertoimet. Jos haluat laskea potentiaaliset voittosi, tulee sinun vain kertoa panoksesi kertoimilla eli: panos x kertoimet = potentiaaliset voitot.

Jos siis esimerkiksi lyöt vetoa Manchester Unitedin voitosta kertoimilla 1,90 ja asetat panokseksi 20 €, voitat vetosi osuessa kohdilleen 38 €.

Desimaalikertoimet on myös helppo muuttaa prosenteiksi, jos haluat tarkastella prosenttimuodossa todennäköisyyttä, jonka vedonvälittäjä on antanut tietyn tapahtuman toteutumiselle.

Desimaalikertoimet voi muuttaa prosenteiksi seuraavalla tavalla:

1 / kerroin x 100

Jos kertoimet esimerkiksi Liverpoolin voitolle ovat 1,90, kerrointa vastaavat todennäköisyydet prosentteina ovat:

1 / 1,90 x 100 = 52,632 = noin 53 %

Kaikki vedonlyöjät eivät harrasta kerrointen muuttamista prosenteiksi, eikä se ole mitenkään pakollista, mutta tästä on kuitenkin muutamia etuja.

Ensinnäkin tapahtuman todennäköisyyden pohtiminen prosenteissa voi olla helpompaa. Jos harkitset vedon lyömistä yllä mainituilla 1,90 kertoimilla, voit miettiä, onko Liverpoolin voiton todennäköisyys mielestäsi yli 53 %.

Muuttamalla desimaalikertoimet prosenteiksi voit tarkistaa myös sen, kuinka paljon vedonvälittäjä tekee voittoa kertomilla. Mitä enemmän kohteen yhteen lasketut prosentit menevät yli sadan prosentin, sitä suuremman siivun vedonvälittäjä nappaa itselleen kohteesta. Useat veikkauksen tarjoajat, kuten Unibet Vedonlyönti, antavat myös mahdollisuuden vaihtaa eri kerroinvaihtoehtojen välillä, jotta vetojen tekeminen olisi mahdollisimman helppoa kaikille.

Brittiläiset kertoimet

Brittiläisiä kertoimia käytetään nimensä mukaisesti lähinnä Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Brittiläisiä kertoimia käytettiin alunperin hevosurheilussa ja tämä tapa esittää kertoimet onkin yksi vanhimmista.

Potentiaaliset voitot on helppo laskea myös silloin, kun käytössä on brittiläiset kertoimet, kunhan vain ensin ymmärtää niiden toiminnan. Ensimmäinen numero esittää summan, jonka vedolla voi voittaa, kun taas vinoviivan jälkeen esiintyvä numero esittää panoksen.

Toisin sanoen jos kertoimet ovat 10/15, tulee sinun panostaa 15 € voittaaksesi 10 €, jolloin vedon voittaessa sinulle palautuu kokonaisuudessaan 25 €. Voit myös toki panostaa esimerkiksi 30 €, jolloin potentiaaliset voitot ovat 20 €, ja voittavan vedon yhteydessä sinulle palautuu 50 €.

Toisinaan brittiläisissä kertoimissa käytetään vinoviivan sijasta kaksoispistettä. Tällöin jos kertoimet ovat esimerkiksi 5:1, pelaajan tulee panostaa 100 € tehdäkseen 500 € voittoa. Kun taas 1:5 kertoimilla tekisit 20 € voittoa panostaessasi 100€.

Yksinkertaistettuna: jaa siis vain panoksesi nimittäjällä (vinoviivan tai kaksoispisteen jälkeen tulevalla luvulla) selvittääksesi potentiaaliset voittosi.

Amerikkalaiset eli Moneyline-kertoimet

Amerikkalaisia kertoimia käyttävät nimensä mukaisesti lähinnä yhdysvaltalaisille pelaajille kertoimia tarjoavat vedonlyöntitoimistot. Suomalaisena vedonlyöjänä siis tulet luultavasti harvoin törmäämään tähän tapaan esittää kertoimet.

Amerikkalainen tapa esittää kertoimet on ehkä kaikista helpoin ymmärtää. Kertoimet nimittäin esitetään summana, joka pelaajan täytyy panostaa voittaakseen 100 $.

Tarjotut kertoimet on yleensä jaettu suosikkien ja altavastaajien kertoimiin. Suosikit merkitään miinuksella (-) kun taas altavastaajat merkitään plussalla (+). Mitä suurempi luku on, sitä suuremmat ovat voiton todennäköisyydet. Esimerkiksi veto kertoimila -200 voittaa todennäköisemmin kuin veto kertoimilla -150.

Suosikkien ollessa kyseessä pelaajan tulee panostaa kerrointen esittämä summa voittaakseen 100 $. Jos kertoimet ovat siis esimerkiksi -150, pelaajan tulee panostaa 150 $ voittaakseen 100 $. Jos kyseessä on altavastaajan kertoimet, kertoimet esittävät potentiaaliset voitot, jos pelaaja panostaa 100 $. Jos kertoimet ovat esimerkiksi +200 ja pelaaja panostaa 100 $, potentiaaliset voitot ovat 200 $.