On olemassa monia yleisiä virheitä, joihin jopa kokeneet vedonlyöjät voivat langeta. Perehtymällä alla olevaan listaan osaat toivon mukaan välttää yleisimmät virheet heti alusta lähtien.
Vahvistusvinouma
Vahvistusvinoumalla tarkoitetaan ihmisten taipumusta ottaa aina huomioon heidän omia teorioitaan tukeva todistusaineisto. Samalla omia teorioita vastaan sotivat todisteet jätetään vähälle huomiolle. Tämä virhe on helppo tehdä myös seuraavia vetoja suunniteltaessa, sillä moni unohtaa tarkastella tietoja objektiivisesti ja etsii vain omaa näkökantaansa tukevia tietoja.
Tähän virheeseen sortuu helposti varsinkin silloin, jos tekee päätöksen seuraavasta vedostaan jo ennen, kuin on suorittanut tutkimusta siitä, mikä olisi kannattavin veto. Tällöin vedonlyöjä tulee helposti etsineeksi vain omaa päätöstään tukevaa todistusaineistoa. Parhaiten tämän virheen voikin siis välttää tekemällä ensin taustatutkimusta, lukemalla tilastoja ja seuraamalla uutisia ja tekemällä vasta tämän jälkeen päätöksen seuraavasta lyötävästä vedosta.
Liika bonusten perässä juokseminen
Monet vedonvälittäjät tarjoavat muhkeita tervetulaisbonuksia. Ennen kuin innostut liikaa huikeasta tervetulaistarjouksesta, kannattaa kuitenkin lukea tarjouksen ehdot. Usein bonuksiin liittyvät korkeat kierrätysvaatimukset, ja bonus saattaa sitouttaa jopa oman talletuksesi kyseiseen kierrätysvaatimukseen.
Osa vedonvälittäjistä tarjoaa kuitenkin bonuksia myös hyvillä bonusehdoilla ja esimerkiksi ilmaisvetoja täysin ilman kierrätysvaatimuksia. Bonuksia ei siis kannata täysin vältellä, mutta ehtoihin kannattaa tutustua huolella. Jos et täysin ymmärrä tarjouksen ehtoja, kannattaa joko jättää tarjous välistä tai kysyä lisätietoja.
Kirjanpidon puuttuminen
Jos lyömistään vedoista ei pidä kirjaa, on hyvin helppoa huijata itsensä uskomaan olevansa voitolla. Kukapa nyt haluaisi myöntää olevansa tappiolla.
Kaikkien lyötyjen vetojen kirjaaminen on paras tapa selvittää, onko vedonlyönti oikeasti tuottoisaa vai ei. Jotta kirjanpito oikeasti toimisi, ylös tulee tosiaan kirjata kaikki lyödyt vedot, hävittyjä vetoja ei saa “unohtaa” kirjanpidosta.
Yritys voittaa tappiot välittömästi takaisin
Jokaisen tavoite on luonnollisesti lyödä vetoa voitollisesti. Tämä saattaa helposti houkuttaa vedonlyöjän siihen, että hävityt rahat yritetään välittömästi voittaa takaisin uudella vedolla. Tappion jälkitunnelmissa tulee kuitenkin usein tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Parempi onkin siis vain pitää pää kylmänä ja etsiä rauhassa seuraava oikeasti hyvä veto.
Vedonlyönti fiilispohjalta
Jos olet vaikkapa kova HIFK-fani, on normaalia haluta lyödä vetoa suosikkinsa puolesta. Maalaisjärkikin jo kuitenkin sanoo, että pelkkä yhden joukkueen puolesta vedon lyöminen ei ole voitokas strategia. Jos lyöt vetoa vain huvin vuoksi, ei suosikkinsa puolesta vedon lyömisessä ole tietenkään mitään väärää. Jos taas haluat tienata vedonlyönnillä, kannattaa mielummin perehtyä faktoihin ja tilastoihin, kuin lyödä vetoja fiilispohjalta.
Vain yhden vedonvälittäjän käyttäminen
Jos lyöt vetoa vain ajanvietteeksi, tällöin voit hyvinkin pärjätä vain yhdellä vedonvälittäjällä. Kuitenkin jos tarkoituksenasi on tienata vedonlyönnillä, kerrointen ja tarjousten vertailu eri vedonvälittäjien välillä kannattaa. Ammattimainen vedonlyöjä tarkistaa aina ennen vedon asettamista, mikä vedonvälittäjä tarjoaa hänelle parhaat kertoimet hänen haluamalleen kohteelle.
Liiallinen häviämisen pelko
Yleinen harhakäsitys on, että hyvä vedonlyöjä ei ikinä häviä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Kaikki häviävät joskus, mutta hyvät vedonlyöjät vain häviävät harvemmin kuin voittavat. Suunnittelemalla pelibudjettisi ja panostusmenetelmäsi etukäteen voit varmistaa sen, ettet tule koskaan hävinneeksi enempää, kuin sinulla on varaa. Tällöin sinun ei tarvitse pelätä häviötäkään niin paljoa.
Vedonlyönti helpon rahan takia
Houkutus helppoon rahaan saattaa saada varsinkin aloittelevan vedonlyöjän lyömään liikaa vetoja liian isoilla panoksilla. Jos pelaat pienillä summilla vain huvin ja harrastuksen vuoksi, ei vedonlyönnistä sen helppouden takia ole tietenkään haittaa. Tosiasia kuitenkin on, ettei voitollinen vedonlyönti ole helppoa. Jos siis tarkoituksenasi on jäädä voitolle, älä suhtaudu vedonlyöntiin helppona tapana ansaita rahaa, vaan perehdy ensin kunnolla vedonlyöntiin sekä lajiin, josta aiot lyödä vetoa.
Vedonlyönti velaksi
Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys, mutta valitettavan moni vedonlyöjä sortuu silti tähän virheeseen.Lyödessään vetoja velaksi tulee vedonlyöjä usein tehneeksi harkitsemattomia ja huonoja vetoja vain, koska hänellä on kiire maksaa velkansa pois. Suunnittele siis vedonlyöntibudjettisi etukäteen äläkä ikinä lyö vetoa sellaisilla summilla, joita et ole valmis häviämään.